Joulusiivous tuo joulun tunnelman

Joulusiivous on viikkosiivouksen ohella tunnetuimpia siivoussanoja. Joulusiivous-sana herättää meissä enempi positiivisia tunteita, mitä arkinen viikkosiivous-sana. Usealle meistä joulusiivous juontaa juurensa lapsuuden joulujen valmisteluihin. Moni meistä tahtoo säilyttää saman perinteen omissa jouluissaan, vaikka suursiivoukselle ei välttämättä tarvetta olisikaan.

Mikä on joulusiivous?

Joulusiivous on pohjimmiltaan jäänne ajalta, jolloin savupirtti suursiivottiin kaksi kertaa vuodessa – jouluksi sekä juhannukseksi. Tuolloin siivoaminen tarkoitti muun muassa nokisten seinien vuolemista vaaleammaksi sekä lattioiden hiekkapesua. Koti sekä eläinsuojat laitettiin kuntoon aina ennen suurempia juhlapyhiä. Sama siivousrytmi on säilynyt meidän päiviimme saakka, vaikka juhlapyhiä ei samoin enää kaikkialla juhlitakaan.

Joulusiivoustapoja on runsaasti. Joillekin joulusiivous on vain hiukan perusteellisempi viikkosiivous, kun taas toisille se on siivous, jossa kodin joka ikinen nurkka ja kaapin sisus käydään läpi. Tärkeintä kuitenkin joulusiivouksen tekemisessä on se, että siivoaja kokee itse saavansa hyvän olon tunteen siivoamisesta ja sen jälkeisestä ihanasta tunteesta.

Joulusiivous on usein kuitenkin perusteellinen suursiivous, jossa siivotaan koti katosta lattiaan. Tämä on jokaisessa taloudessa hyvä suorittaa kerran tai pari kertaa vuodessa. Säännöllisen suursiivouksen ansiosta kotiin ei pääse pinttymään likaa. Joulusiivous kannattaakin ajoittaa pidemmälle aikavälille, jotta turhalta kiireeltä vältytään.

Suursiivous kannattaa aloittaa jo marraskuun puolella, mikäli haluaa välttyä stressiltä ja kiireeltä. Siivoamisen voi aloittaa esimerkiksi kaappien ja komeroiden siivoamisella sekä varastoiden järjestelemisellä. Viimeisenä kannattaa pestä sauna ja pesutilat, jotta joulusaunassa voi nauttia putipuhtaasta ja tuoksuvasta saunasta. Myös sängyn puhdistus ja petivaatteiden pesu on järkevin tehdä viimeisenä.

Joulusiivous onnistuu hyvillä välineillä

Joulusiivouksessa tuttuina apureina toimivat imuri ja siivousliina sekä tietysti siivousta vauhdittava joulumusiikki. Niillä pääsee jo hyvään alkuun, mutta kodin tekstiilipintojen, kuten sohvan tai sänkyjen pesuun ne eivät auta. Nuhjuiset tekstiilipinnat korostuvat siivotussa kodissa, joten niillekin kannattaa suorittaa perusteellinen joulusiivous.

Tekstiilipintojen joulusiivoukseen kannattaa vuokrata edullisella vuorokausihinnalla mainio tekstiilipesuri, jolla voi puhdistaa ja raikastaa kaikki kodin tekstiilipinnat. Kärcher Puzzi 8/1C -tekstiilipesurilla voi puhdistaa kätevästi matot, sängyt, patjat sekä sohvat täydelliseen joulukuntoon. Tekstiilit raikastuvat pintaa syvemmältä, joten pölyn aiheuttama tunkkaisuus häviää pesun myötä.

Kodin puhtaat tekstiilit raikastavat koko kodin sisäilmaa. Siivotussa kodissa voi joulun tunnelmasta, tuoksuista ja rauhallisuudesta nauttia parhaiten!

Vuokraa meiltä edullisesti Kärcher Puzzi 8/1C -tekstiilipesuri joulusiivouksen tueksi. Ammattitason puhtaudesta maksat vain 39€ vuorokaudelta, joten joulusiivouksen hinta ei ole korkea. Hyvin siivotussa kodissa jouluntunnelman on mukava virittäytyä!

Julkaistu 2019-11-06

Takaisin…
&